Sunnuntai-saarna.
Otsikko on lainattu lauseesta ”lasten oikeus on aikuisten velvollisuus”. Tämä kiteyttää aika pitkälti sen, mitä itse ajattelen hevosenpidosta. Jos niitä on hankkinut, on velvollinen selvittämään, mitä hevosen hyvinvointi edellyttää. Hevosilla on oikeus voida hyvin.
Syy, miksi aikoinaan opiskelin hevostalousagrologiksi ja hankin ammatillisen opettajan pätevyyden, oli haave päästä vaikuttamaan hevosten hyvinvointiin opettamisen kautta. Sitä onkin tullut tehtyä 20 vuotta eri muodoissa, sekä opettajana että yrittäjänä neuvontapalveluita tarjoten. Arvostan suuresti jokaista henkilöä, joka lähtee opiskelemaan hevosalaa – riippumatta siitä työllistyykö hän myöhemmin alalle tai ei, tai joka uskaltaa kysyä apua ruokintaan, kun tuntuu että kaikkea on jo kokeiltu. Jokainen tiedonjyvä, joka jää taskuun, päätyy hevosen ruokakuppiin. Huono vertaus, sillä hevosia syötetään tällä hetkellä markkinoinnin alttarilla hengiltä – tai ainakin niin, että ruokinta merkittävästi heikentää hevosen hyvinvointia. Kuuntele hevosta, seuraa tutkimuksia ja kiinnitä vähemmän huomiota siihen, mitä joku myy – tämä kommentti sivujuonteena.
Välillä mietin saako siitä sanoa, että hevosia hoidetaan päin honkia – tai pikemmin mietin miksi ei saa sanoa? Tietämättömyyden paras puolustus on toteamus, että asioita voi tehdä eri tavoilla. Entä jos ei voi? Hevonen on valitettavasti äärimmäisen kiitollinen eläin tietämättömälle, se antaa anteeksi vaikka mitä niin hoidon, käsittelyn kuin treeninkin suhteen, ja sen kanssa voi hyvin pitkälle pärjätä niin, että hevosen hyvinvointia vahingoitetaan koko ajan, sen silti näennäisesti olevan ”hyvin pidetty ja suorittava”. Ilman, että ihminen itse välttämättä edes tajuaa tekevänsä hallaa. Siksi ihmisen nöyrä halu oppia on ainoa hevosen pelastus.
Jos nyt tänään päättäisit hankkia lemmikiksi vaikka delfiinin, huomaisit aika pian, että se vaatisi isot fasiliteetit, muita jäseniä laumaansa ja sinulta valtavasti tietoa delfiinien älykkyydestä, virikkeellistämisestä ja ruokinnasta – aika pian toteaisit ehkä, että ei kannata. Hevoset eivät eroa delfiineistä, niidenkin hyvinvointi koostuu sopivasta ympäristöstä, sosiaalisista suhteista ja ruokinnasta sekä käsittelystä. Se, että niitä on helpompi hankkia ja pitää, kuin delfiinejä, ei vähennä vastuuta siitä, mitä pitää osata jos hevosen kontolleen ottaa.
Välillä saan palautetta negatiivisuudesta, no onpa kumma! Koen kuitenkin, että ikävistäkin asioista pitää puhua, silloinkin kun se sattuu ihmiseen vs. jos hevoseen sattuu joka päivä. Asiasta pitää pystyä sanoa. Ennen vanhaa siitä otettiin opiksi. Taustalla ei ole valittamisen tarve valittamisen takia, vaan tarve pitää hevosen puolia. Vaikka ne osaavat erinomaisen hyvin tuoda esille etteivät voi hyvin, sitä ei aina edes haluta opetella näkemään, koska ”ei tarvitse tulla neuvomaan”. Ja kuitenkin, kuten hyvin tiedämme, vasta sitten, kun oikeasti näet, et voi enää kääntää päätä. Opetellaan siis näkemään.
Menneen ajan ihanteet sopivat mielestäni muutenkin hyvin hevosen pitoon, ole nöyrä, ylläpidä halua oppia ja pidä hevosen hyvinvointi kunnia-asiana, silloin ei voi mennä kovin paljon pieleen.
AxEquestrian 