Etiketin mukaan vai hällä väliä?

Kaikissa hevoslajeissa on omat tavat ja säännöt siitä miten pukeudutaan kilpailutilanteessa ja minkälaisia varusteita hevosilla käytetään, osa on kirjoitettuja, osa kirjoittamattomia ”sääntöjä” . Etiketit ja niiden tulkinnat ovat mielestäni varsinkin viime vuosina muuttuneet niin että niitä sovelletaan nykypäivään sopivammaksi, joskus liiaksikin kyllä. Mutta mitä järkeä siinä edes on että kisoihin pitäisi pukeutua tietyllä tavalla, eikö ole ihan sama minkälaisella vaatetuksella esittää hevosen näyttelyssä, hevostahan siinä katsotaan? Jos sanan ”etiketti” selitykseksi annetaan sivistyssanakirjassa ”seuraelämän käyttäytymissäännöt ja -muodot” tai ”käyttäytymissäännöt, tapasäännöstö” mitä väliä sillä on 2010-luvulla?

Netista.jpg

Inspiraationa tälle blogikirjoitukselle tämä kuva johon törmäsin Facessa…

Hyvät tavat ovat kyllä aina muodissa. Itse olen ajatellut että etiketin seuraaminen on yksi tapa kunnioittaa itse tapahtumaa, kaikkea sitä vaivannäköä mitä järjestäjä on tehnyt, jotta pääsee kisaamaan ja omalta osaltani osallistun tapahtuman tunnelman luomiseen siisteissä varusteissa. Valjakkoajon ollessa kyseessä, kyse on myös ajoperinteen kunnioittamisesta, mikä itse asiassa on todella iso osa itse lajia. Lisäksi asiallisella pukeutumisella kunnioittaa yleisöä ja hevosta (vaikka se ei vaatteista mitään ymmärräkään) – ylipäätään viestii siis ympäristölleen että on nähnyt vähän vaivaa tehdäkseen tapahtumasta omalta osaltaan juhlallisen. Kyllä tälle on sijaa vielä nykypäivänäkin, muiden huomioon ottamiselle näinkin, vaikka joka paikassa korostetaankin yksilöllisyyttä? Se ei mielestäni ole hienostelua.

Kilpailulajeissa on kirjoitettuja sääntöjä pukeutumisesta, kuten kouluratsastuksessa, josta sanotaan ”Kilpailuasuna on ratsastuspuku: ratsastustakki, vaaleat housut, ratsastussaappaat tai ratsastuskengät ja sileävartisen saappaanvarret, kypärä, knalli tai silinteri, vaaleat tai takin väriset käsineet, valkoinen/vaalea tai takin värinen plastrong, tai solmio, vaalea poolopusero tai vastaava. ” Tämän seuraaminen on tietysti selvää ja helppoa.

Muissa tapahtumissa kuten näyttelyissä ohjeet voivat olla ”ympäripyöreämpiä” kuten shettisten rotunäyttelyissä, joista sanotaan ”Esittäjän asun tulee olla siisti ja tarkoitukseen sopiva. Asussa ei saa olla mainintaa ponin nimestä, kasvattajasta tai omistajasta”, Briteissä näyttelysäännöissä pukeutumisesta säädetään paljon tarkemmin kuten Shetland Pony Studbook Societyn ohjeista käy ilmi. Etiketeissä on myös siis kulttuurieroja ja näyttelyissä eri rotujen esittämiseen liittyy vakiintuneita käytäntöjä ja tapoja joiden mukaan toimitaan, esimerkiksi Hollannissa shettikset esitetään valkoisissa vaatteissa ja usein valkoisissa näyttelyriimuissa, Briteissä puolestaan valkoiset riimut eivät kuulu lainkaan shettisten esittämisen etikettiin (vaan ovat esim. welsheillä käytettyjä), shettikset esitetään nahkariimuissa tai -suitsissa, myös esittäjän asu on brittimäinen eikä ”pohjoisen Keski-Euroopan eläinnäyttely-tyylinen” eli koko valkoinen asu kuten Hollannissa tai Tanskassa. Suomessa ravihevoset esitetään usein ”Miran treenitakissa ja ajokypärässä” mikä puolestaan sopii siihen tilanteeseen hyvin, mutta ei välttämättä shettis raviponin esittämiseen, joka kuitenkin on alkuperältään brittiläinen rotu – mikään ei toki estä esittämästä ravivaatetuksella jos niin haluaa – se ei vain niin kutsutusti sitten ole etiketin mukaista.

Valjakkoajoon kuuluu oleellisena osana perinteiden kunnioittaminen, tämä on nimenomaan sisäänrakennettu näkökulma lajissa. Vaunut ja valjaat pestään siisteiksi viimeistä solkea, putken pätkää ja remmiä myöden, ajuri ja groomi pukeutuvat tip top ja ajurin pukeutumisen tulee olla samaa tyyliä vaunun kanssa. Valjakkoajossa käytetään päähinettä eikä ajeta hiukset valtoimenaan, käsissä on hanskat ja ajopiiska (turvallisuus ja turvallisuus-apu) ja koulu- ja tarkkuuskokeessa käytetään ajoessua. Jonkin verran törmään siihen että nämä asiat koetaan vähän hienostelevina, vaikka itse ajattelisin että kyse on nimenomaan vain tämän ajotyylin ajoperinteen kunniottamisesta – ihan samalla lailla kuin työhevosmestaruuksissa nähdään perinteistä suomalaista pukeutumista suomenhevosen rinnalla kunnioittaen suomalaista ajoperinnettä. Yhtä tyylikästä, mutta eri tavalla. Usein minulta kysytään esimerkiksi sitä miksi ajaessa pitäisi olla essu, joka usein tuntuu suomalaisista hienostelevalta ja oudolta – tätä kysyttiin jälleen edellisellä valjakkokurssilla. Myöhemmin toinen kurssilainen selitti miten oli ollut hääajossa ja kaikissa kuvissa hän istui jalat levällään, joka ei näyttänyt jälkikäteen kuvissa kovin kivalta – kas siinä ainakin yksi hyvä syy essun käyttöön. Toki essu on myös muinoin pitänyt ajurin lämpimänä ja suojannut sateelta ja itse asiassa käytän itsekin sitä arkiajossakin samassa tarkoituksessa edelleen, täysin käytännöllinen tausta siis tälläkin asialla joka viimeistelee valjakon lookin.

Näyttelyissä on Suomessa pukeutuminen melko vapaata. Muutamia asioita pitäisi kuitenkin ottaa huomioon, esimerkiksi kehään ei kuulu mennä olkapäät paljaana, puhumattakaan topissa rintaliivit näkyen, eikä lyhyissä housuissa kuten capreissa tai shortseissa (vaikka lyhyt (kunhan ei mini…) hame on ok) tai kirkuvan värisissä kengissä. Kesäpäivä voi olla kuumaa, mutta näyttelykehään voi sen ajaksi pukeutua asiallisesti ja riittävän peittävästi ja keventää asuaan kehän jälkeen. Näyttelyssä esitetään kuitenkin ensisijaisesti hevosta, jolloin esittäjä voi olla vähemmän huomiota herättävä. Siistiä, tai jopa tyylikästä, pukeutumista ei kannata pitää liian koreilevana, vaan pikemmin sitä kautta juurikin tuoda juhlallisuutta tilaisuuteen, jossa esittää upeaa hevostaan. Etiketin seuraaminen ei edes vaadi suuria rahasummia, kirpputoreja kiertämällä voi löytää aivan kelpoja vaatteita näyttelyyn tai hakemalla tweed jakun H&M alennusmyynnistä vitosella, joka kyllä on vähän pieni alla olevassa kuvassa… 😀

Ransu_K1a

Eri roduilla ja lajeilla on omia kirjoittamattomia sääntöjä, joihin perehtyminen on mielenkiintoistakin. Ne kertovat omaa tarinaansa historiasta. Voi selvittää miksi valjakkoajossa ajetaan aina ruskeilla ohjilla (mustat ovat vain hautajaisajoa varten), että vihreää essua saa käyttää vain vihreän vaunun kanssa tai mitä ajurin ja hevosen välisestä omistussuhteesta kertoo se onko ajurin silinteri harmaa vai musta?

Ennen ja jälkeen 😀 Ransun kanssa käyttiksissä Ylivieskassa vuonna kivi ja kirves, kuvien välissä pari vuotta. Ensimmäisen kuvan jälkeen on opittu valjastamaan oikein ja siirrytty surullisesti alaspäin roikkuvasta hatusta turvallisempaan kypärään. Vihreä essu on vaihtunut tweed tyyliseen asuun joka sopii vaunun tyyliin. Jälkimmäisessä kuvassa kuski on kyllä huonoryhtinen…

Rohkeasti siis tyylikkäänä hevostapahtumiin tekemään niistä juhlalliset oman upean hevosen kanssa!

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s